Baseballin nuorisomaajoukkueelle PM-hopeaa
Jani Karvonen
Suomen Baseballin U15-maajoukkue pelasi viikonloppuna Tukholmassa Pohjoismaiden mestaruudesta. Turnaus päätyi kaikkien yllätykseksi hopeisiin mitaleihin. Suomen joukkue voitti lauantaina Norjan 14-2 ja hallitsevan mestarin Ruotsin 8-6. Sunnuntaiaamulla Tanska oli Suomea parempi vieden kultamitalit juoksuin 12-2.
Maajoukkue koostuu pesäpallon junioripelaajista, joille baseball on kakkoslaji. Puolet U15-maajoukkueen pelaajista on ViVe:n, KoU:n ja SMJ:n pelaajia, lisäksi valmennuksessa on vimpeliläistä osaamista Ville-Herman Saarmanin ja Jussi Peltokankaan toimesta.
Suomen joukkueessa pelanneilla on takana kolmen vuoden aikana enintään 15 maaottelua, joista oli taskussa aiemmin vain yksi voitto Kroatian U12-ikäluokasta. Turnaus osoitti, että joukkue on ottanut ison harppauksen eteenpäin Liettuan heinäkuun EM-kisojen jälkeen, jossa joukkue hävisi kaikki pelinsä Iso-Britannialle, Ukrainalle, Puolalle, Liettualle ja Israelille.
Joukkueessa mukana olevat pohjalaiset pelaajat: Eelis Tuominiemi (SMJ), Kasper Karvonen (KoU),
Peetu Pienimäki (KoU), Pyry Pienimäki (KoU), Otava Peltokangas (ViVe), Samu Kivinen (ViVe), Touko Herrala (ViVe) ja Arttu Santala (ViVe).