Koskenkorvan Urheilijoiden puikoissa

Paljasjalkainen koskenkorvalainen Aki Kuusisto aloitti Koskenkorvan Urheilijoiden puheenjohtajana tämän vuoden alussa. Seura tunnetaan erityisesti pesäpallosta, mutta sillä on myös yleisurheilu-, kunto-, bingo- ja junioripesisjaostot.

Aki Kuusisto KoU kesälehteen
Aki Kuusiston sydän sykkii Koskenkorvan Urheilijoiden härkälogolle. Seurassa rakennetaan nyt uudenlaista toimintakulttuuria. kuva: tuomo hämäläinen

– Kototalo on tuossa sadan metrin päässä, niin tällä kentällä on tullut pieni ikä vietettyä. Itse pelasin aktiivisesti juniorivuodet läpi, jonka jälkeen siirryin ensin valmennuspuolelle ja vuonna 2010 liityin pesäpallojaostoon. Sillä tiellä tässä tavallaan ollaan, KoU:n puheenjohtaja Aki Kuusisto kertoo taustoistaan Sähkökoje Areenalla.

Puheenjohtaja kuvaa itseään sekatyömieheksi, joka hoitaa seurassa monenlaisia hommia. Samalla hän toimii pesäpallon miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtajana. Viime kauden päätteeksi KoU tippui Superpesiksestä Ykköspesikseen, mutta Kuusisto näkee asiassa kultaisen reunuksen.

– Jo ennen korona-aikoja kävimme seuran sisällä keskustelua, onko Superpesis meille oikea sarja. Urheilullinen puoli ei ole ollut koskaan ongelma, mutta seura oli jäänyt auttamatta kehityksestä jälkeen. Viimeisinä vuosina emme olleet Superpesis-tasoinen seura, Kuusisto myöntää.

Superpesiksessä menestyksen saavuttaminen edellyttää taakseen ison ja toimivan organisaation, jonka talous on kunnossa. Koskenkorvalla on nyt uudelleenrakennuksen aika.

– Suomalaisessa urheilussa on taaksejäänyttä elämää se, että voidaan tukeutua yksittäisiin henkilöihin, niin sanottuihin mesenaatteihin. Takana olevien hartioiden on oltava leveämmät, puheenjohtaja pohtii.

Omat juniorit tärkeitä

Seuran rahoituksen kivijalka lepää yhteistyökumppanuuksissa. Seinäjoen Puutarha tarjoaa kuukausittain hommia, joista kilahtaa kassaan rahaa. Tällä hetkellä pelaajapolku junioreista edustukseen alkaa olla jälleen kunnossa.

– Aiemmin ikäluokkia on jäänyt välistä, joten omia junioreita ei ole saatu edustukseen asti.  Tulevaisuuden kannalta on kuitenkin avainasemassa, että heitä saadaan taas mukaan, Kuusisto korostaa.

Puheenjohtaja muistuttaa, että heillä on aktiivista toimintaa myös tyttöpesiksen puolella. C-tytöt pelaavat naisten maakuntasarjaa ja joukkueita on myös tätä nuoremmissa ikäluokissa.

– Lisenssipelaajia poikien ja tyttöjen joukkueissa on toista sataa.

Koskenkorvan Urheilijoiden tahtotila on pysyä aktiivisena myös pesäpallon ulkopuolella.

– Säännöissä sanotaan, että seuran tukee liikuttaa kylän väkeä. Yleisurheilujaostolla on sarjakilpailuja, kuntojaosto järjestää pyöräilykampanjoita ja bingojaostossa on mukana paljon eläkeläisiä, puheenjohtaja jatkaa.

Tunnetta peliin

Kuusiston mukaan miesten pesäpallon edustusjoukkueen osalta nousuhaaveet on parempi sijoittaa pidemmälle tulevaisuuteen. Ensin on tehtävä töitä rakenteiden parissa.

– On syytä muuttaa toimintatapoja, jotka periytyvät jopa vuosikymmenten takaa. On siellä paljon hyviäkin asioita, mutta myös niitä, jotka kaipaavat uudistusta, mies sanoo.

Perhe-elämästä, töistä ja talonrakennusprojektista huolimatta Kuusiston aika riittää myös seuratyöhön. Hän kuitenkin myöntää, että keväisin kalenteri tahtoo olla tukossa. Ykköspesis on valtakunnallinen sarja, joten myös joukkueenjohtaja viihtyy tien päällä.

– Kotiottelut saadaan hyvin järjestettyä, vaikka talkooporukan keski-ikä alkaa nousta. Mukaan on tullut uusiakin henkilöitä ja tätä rekryä tehdään koko ajan.

Puheenjohtaja toivoo, että alkaneella kaudella KoU:n edustusmiehistön otteista välittyisi intohimo pesäpalloa kohtaan. Katsomossa halutaan nähdä, että pelissä on tunnetta.

– Jos nämä asiat näkyvät, niin yleensä tuloskin seuraa perässä. Tärkeintä on kuitenkin saada hyvä tekemisen meininki päälle. Mutta kun kilpaurheilusta puhutaan, niin toki voittaminen on mukavampaa kuin häviäminen, Kuusisto tarkentaa.