Syyhyvoiteen menekki kolminkertaistui jo vuosia sitten

Julkisuudessa on noussut esiin syyhyn räjähdysmäinen kasvu Suomessa. Joissakin kaupungeissa puhutaan jo epidemiasta. Ilmajoella todettiin selvä piikki vuonna 2021, sillä apteekista haettiin syyhyvoidetta kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.

Syyhy proviisori Petri Kiviluoma
Apteekkari Petri Kiviluoma muistuttaa, että syyhyvoiteen ja -lääkkeen lisäksi kotona on syytä pestä tekstiilit, joita on ollut käytössä vaivan ilmetessä. kuva: outi rantala

Apteekkari Petri Kiviluoma on seurannut uutisointi syyhystä ja toteaa, että Ilmajoella on tiedetty syyhytilanteen pahenemisesta jo pari kolme vuotta.

– Tuntuu, että muualla tullaan nyt perässä. Tai sitten tämä on saanut nyt vasta mediahuomiota.

Kiviluoma selaa tilastoja syyhyvoiteen menekistä.

– Ilmajoen apteekki myi syyhyvoidetta vuonna 2023 lähes 220 tuubia, vuonna 2022 määrä oli suunnilleen samaa tasoa. Vuonna 2021 myytiin 95 tuubia. Vuonna 2020 ja sitä ennen myyntimäärät olivat korkeintaan 30-40 tuubia vuodessa, Kiviluoma toteaa.

Vaikka voide on käsikauppatavaraa, apteekissa säilytetään se tiskin takana.

– Ilmajoen apteekissa toimitaan tällä tavalla, koska syyhyn häätäminen edellyttää neuvontaa. Syyhyvoide ei kuitenkaan kuulu tuotteisiin, jotka viranomainen määrää pidettäväksi tiskin takana.

Kallis kutina

Kiviluoma muistuttaa, että pelkkä lääkehoito ei riitä häätämään syyhyä. Lakanat ja vaatteet vaativat 60 asteisen pesun. Lemmikit eivät levitä syyhypunkkia, vaan se on ihmisten vitsaus. Syyhy vaivaa Kiviluoman mukaan erityisesti nuoria aikuisia ja lapsiperheitä.

Yksi 30 gramman voideputkilo maksaa noin 32–36 euroa valmistajasta ja tuotemerkistä riippuen.

– Lapselle riittää neljäsosa tai puolikas, kun aikuinen voi tarvita kaksi tuubia.

Voiteen sisältämä permetriini on hyönteismyrkky, joka tappaa punkit.

– Voidetta levitetään koko keholle paitsi päähän ja sen annetaan vaikuttaa yön ajan. Hoidon voi uusia viikon kuluttua.

Lisäksi on olemassa syyhytabletteja, joita varten tarvitaan lääkäriltä resepti.

– Vaikuttava aine on ivermektiini eli se on loislääke. Tabletit ovat neljän kappaleen pakkauksissa. Annostus on painon mukaan eli alle 25-kiloiselle ihmiselle riittää yksi, kun yli 80-kiloisen pitää ottaa kuusi tablettia. Yhden tabletin hinta on nyt noin kuusi euroa.

– Kun markkinoille on tullut uusia valmisteita, tabletin hinta on pudonnut kympistä noin kuuteen euroon, Kiviluoma tarkentaa.

Äkkiä laskettuna nelihenkisen perheen kertaluonteinen syyhyn häätö maksaa helposti 300 euroa. Jos varotoimia ei tehdä huolella, seurauksena on uusi kierros.