Syysmarkkinat päättivät Yli-Lauroselan kesäkauden
Talomuseon ympäristö pysyy tutussa komennossa myös jatkossa. Uusia ideoitakin on mietintämyssyssä.
Yli-Lauroselan talomuseon pihapiirissä on ollut lukuisia tapahtumia menneen kesän aikana. Paikan pyörittämisestä on jo useamman vuoden vastannut Korvalaanen Oy, jonka taustalta löytyvät Janne ja Marianne Lehtinen. Täksi kesäksi ympäristöön saatiin myös uusi museokahvila Korvapuusti, jossa riittää neliöitä isompaakin yleisöryntäystä ajatellen.
– Uudet tilat ovat saaneet hyvän vastaanoton. Tosi paljon ihmiset ovat tykänneet tästä ja kaivanneet kivaa kahvilapaikkaa, Marianne Lehtinen kertoo.
Kesän suosituimpiin tapahtumiin lukeutuvat juhannuksen aikaan järjestetty brunssi sekä vanhanajan päivät. Sunnuntaina 15.9. pidettyjen syysmarkkinoiden jälkeen ympäristö kuitenkin hiljeni.
– Kahvilatila on kylmä, joten emme valitettavasti pysty talvella tarjoamaan palvelua. Muutamia pieniä yksityistilaisuuksia kuitenkin vielä löytyy.
Korvalaanen Oy on vastannut Yli-Lauroselan toiminnasta jo useamman kesän ajan. Uuttakin on suunnitteilla.
– Ensi kesästä voin kertoa, että meille on tulossa kotieläimiä tänne pihaan, Marianne Lehtinen paljastaa.
Ostoksia kertyi
Syysmarkkinoille saapui mukavasti väkeä heti markkinahumun käynnistyessä. Toive Tynjälä oli varautunut arpojen hankkimiseen.
– Mutta täällä on niin paljon kaikenlaista, jotta voi olla, etteivät rahat riitä kaikkeen mitä haluaa, mies tuumi.
Tynjälä kertoi käyneensä markkinoilla myös lähipaikkakunnilla. Erityisesti Peräseinäjoen markkinat olivat jääneet mieleen.
– Mukavia tapahtumia nämä ovat. On vahinko, että Ilmajoella markkinoita on aiempaa vähemmän. Aiemmin näitä on ollut torilla ja meilläkin työväentalolla.
Myöhemmin Tynjälä pisti viestin, että arpoja hän ei onnistunut löytämään, mutta havaitsi sen sijaan paljon muuta. Matkaan tarttui nauris-, saaristolais- ja tosiruisleipää, metrilakua, vihanneksia ja mustarouskuja. Lisäksi noin viiden kuukauden ikäisen Anton-pojan tarpeisiin myyntikojuilta löytyi pikkuautoja. Anton on jo suvun neljättä polvea.
Tyrnin salat hallussa
Seinäjokisen Raimo Ojanperän tiskiltä löytyi tyrnimarjaa eri muodoissaan. Alun perin Kuortaneelta kotoisin oleva Ojanperä on aikanaan ehtinyt kasvattaa itsekin tyrniä Etelä-Suomessa.
– Onkohan tämä jo viides vuosi, kun olen näillä markkinoilla. Erityisesti hillo tekee kauppansa. Nyt kysytään marjoja, mutta niitä ei ole kuin oksina. Muutamille olen myynyt oksiakin mukaan, hän kertoi.
Kojulla sai myös hillomaistatuksia, joista Ojanperä muisti ahkerasti mainita ohikulkijoille.
– Erityistuotteena ovat jauheet, joita on hyvin vähän missään. Esimerkiksi ruusunmarjassa on viisi kertaa enemmän a- ja c-vitamiiniä kuin tyrnissä. Se on erinomainen nivelille, kauppamies totesi.