Vaikeat päätökset odottavat

Kunnan säästötoimet ovat purreet, mutta talouden vakauttaminen vaatii lisää ratkaisuja. Tuloveron korotus ja kouluverkon karsiminen ovat seuraavana listalla.

Lähde ja Laitalainen
Ilmajoen kunnan hallinto- ja talousjohtaja Marko Lähde sekä kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen ovat samoilla linjoilla niistä keinoista, joilla Ilmajoen kunnan talouskehitys saadaan vahvemmille urille. kuva: tuomo hämäläinen

Ilmajoen kunnanvaltuusto kokoontuu kesätauon jälkeen ensimmäistä kertaa tulevana maanantaina 30.9. Hallinto- ja talousjohtaja Marko Lähde esittelee valtuustolle kunnan osavuosikatsausta, jossa näkyy taloudellisten sopeutustoimien vaikutus.

– Säästöjä on saatu aikaan merkittävästi kuluvan vuoden aikana. Säästöohjelman ansiosta ennuste tuloksesta on tällä hetkellä ylijäämäinen, joten taloutta on saatu käännettyä parempaan suuntaan, Lähde toteaa tyytyväisenä.

Kunta on hakenut säästöjä esimerkiksi vähentämällä henkilöstöä, järjestelemällä lainoja uudelleen, kilpailuttamalla vakuutuksia sekä vähentämällä avustusten ja hankintojen määrää. Vaikka resepti on osoittautunut toimivaksi, niin ilo on vain lyhytaikainen.

– Ensi vuonna tilanne kääntyy taas selvästi huonompaan suuntaan, mikä johtuu siitä, että valtionosuuksien määrä laskee olennaisesti, hallinto- ja talousjohtaja sanoo.

Lähteen mukaan Ilmajoen kunnan on reagoitava tuleviin muutoksiin valtionosuuksien tasossa. Tämä tarkoittaa sitä, että säästöohjelmaa on jatkettava, mutta sen rinnalle tarvitaan muitakin toimia. Keinovalikoimassa ovat myös tuloveron korottaminen sekä kouluverkon silmäily kriittisellä otteella.

– Tällä hetkellä näyttää siltä, että kouluja on lakkautettava. Parhaillaan tarkastelun alla on keskustan alueen kouluverkko.

– Tuloveron korotuspaineet koskevat Ilmajoen lisäksi myös muita kuntia. Näitä rohkeita päätöksiä tekemällä täällä on hyvät menestymisen edellytykset myös tulevaisuudessa, hallinto- ja talousjohtaja vakuuttaa.

Uudet tarjouskilpailut vireille

Kunnanjohtaja Ari-Pekka Laitalainen jakaa Lähteen ajatukset talouskehitykselle välttämättömistä toimista. Keskustan kouluverkon tiivistäminen on jo valmistelun alla, vaikka lopulliset päätökset odottavat. Asia koskee Herralan, Palonkylän ja Peltoniemen kouluja. Lisäksi Luoman koulun tilannetta seurataan.

– Prosessin läpiviemiseen menee oma aikansa. Koulujen henkilökuntaa, oppilaita sekä heidän vanhempiaan on myös kuultava, Laitalainen ja Lähde sanovat.

Kouluasioiden edistäminen on ollut tänä vuonna haasteellista epäonnistuneiden kilpailutusten vuoksi. Sekä Koskenkorvan koulun rakentamisesta että Herralan ja Palonkylän koulujen väistötilojen hankinnasta joudutaan järjestämään uusi tarjouskilpailu. Laitalaisen mukaan rakennusalan nykyinen tilanne on johtanut siihen, että tarjouksista etsitään virheitä suurennuslasin kanssa. 

– Tänä päivänä kilpailutukset eivät todellakaan ole helppoja. Entistä enemmän takerrutaan siihen, tekeekö joku virheitä, joihin voisi tarttua.

– Onhan se valittavaa, sillä lapsethan tässä kärsivät näissä molemmissa tapauksissa, kunnanjohtaja harmittelee.

Uuden Koskenkorvan koulun rakentamishanke pyörähtää käyntiin sen jälkeen, kun uusi urakoitsija löytyy. Viivästykset tarkoittavat kuitenkin sitä, että nykyisissä Västilän ja Koskenkorvan kouluissa jatketaan opiskelua väistötiloissa mahdollisesti yksi lukuvuosi kauemman kuin aiemmin ajateltiin.

– Tavalliseen arkeen pitäisi päästä nopeasti kiinni. Koskenkorvan ja Västilän osalta tulee myös kustannuksia, kun väistötiloissa jatketaan pidempään, Laitalainen ja Lähde jatkavat.

Johtoryhmässä tyhjiä tuoleja

Ilmajoen kunnan väkiluku on kasvussa ja väestö on nuorekasta. Kunnanjohtajan mielestä moni asia on paikkakunnalla hyvin, vaikka talouden osalta edessä häämöttää tummasävyisiä pilviä. Paikalliseen kuntapolitiikkaan oman mausteensa tuo huhtikuussa 2025 järjestettävät kunta- ja aluevaalit.

– Toivottavasti lähestyvät kuntavaalit eivät vaikuta arvovalintoihin, Laitalainen ennakoi tulevia kuukausia.

Kunnan johtavien viranhaltijoiden keskuudessa on ollut viime aikoina paljon vaihtuvuutta, mikä on jättänyt aukkoja myös johtoryhmän kokoonpanoon. Juuri tällä hetkellä johtoryhmästä uupuu kaavoitusjohtaja ja markkinointiasiantuntija, minkä lisäksi opetuspäällikkö hoitaa sivistys- ja hyvinvointijohtajan pestiä. Laitalainen myöntää, ettei tilanne ole ideaali.

– Kyllä se toimintaa rampauttaa, kun kokeneita henkilöitä on joukosta pois, mies toteaa.