Kunnan kesäsomettaja esittäytyy

Nilla Haapoja_kuva Jani Rintamäki
Nilla Haapoja tuottaa kesän aikana sisältöä Ilmajoen kunnan some-kanaviin. (kuva: Jani Rintamäki)

Olen Nilla Haapoja ja toimin tänä kesänä Ilmajoen kunnan kesäsomettajana. Uusi rooli innostaa ja toivon, että oma polkuni rohkaisee muitakin tarttumaan kiinnostaviin mahdollisuuksiin iästä tai taustasta riippumatta.

Mielenkiinto ohjasi uuteen suuntaan

Alun perin olen koulutukseltani lähihoitaja, ja työkokemusta alalta on kertynyt lähes kymmenen vuotta. Hoitotyössä minua on aina motivoinut työn merkityksellisyys ja ihmisten auttaminen – mutta rinnalla on kulkenut myös vahva kiinnostus luovaan tekemiseen.

Sain ensimmäisen kamerani jo alakouluikäisenä, ja vuosien varrella kuvaamisesta tuli tärkeä harrastus. Samalla sosiaalinen media ja digitaaliset alustat tulivat tutuiksi oman tekemisen kautta.

Muutama vuosi sitten päätin yhdistää nämä kaksi kiinnostuksen kohdetta. Perustin hoitotyön rinnalle sivutoimisen yrityksen, jossa tuotan valokuva- ja videosisältöjä yrityksille niiden markkinointiin ja somekanaviin. Olen päässyt työskentelemään niin suomalaisten kuin pohjoismaistenkin asiakkaiden kanssa sekä tallentamaan monia merkityksellisiä hetkiä kameran takaa.

Kesätyö tukee uutta suuntaa

Kasvanut innostus siivitti minut myös opiskelemaan. Opiskelen digitaalisen liiketoiminnan tradenomiksi Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.

Ilmajoen kunnan kesäsomettajan työ on osa opintoihini kuuluvaa harjoittelua, ja oli ilo tulla valituksi tehtävään. Pääsen kehittämään osaamistani käytännössä ja näkemään uuden alan työtä lähietäisyydeltä.

Kesän aikana haluan tuoda esiin Ilmajoen arkea, ihmisiä ja tapahtumia aidolla ja kiinnostavalla tavalla. Tavoitteena on välittää tunnelmaa, joka saa muutkin pysähtymään kunnan parhaiden hetkien äärelle.

Kesäsomettajalle voi esittää aihetoiveita kunnan sosiaalisen median kanavien kautta.

Nilla Haapoja

Yleistä
Ilmajoki-lehti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Lorem ipsum

Kolmannen osapuolen evästeet

Käytämme Google Analyticsiä kerätäksemme anonyymiä informaatioa kuten sivustomme kävijämääriä ja suosituimpia sivuja. Pitämällä tämän evästeen päällä autat kehittämään verkkosivustoamme.