Syysaurinko jalakaan alla
Ei oo muutaku se tie
mihinä valo on jalakojen alla
keltaasella lehtimatolla tiev viittana
aivojen antamat käskyt
askelten mennä tunteeren tietä
piliviharso purotteloo
kyyneliänsä
ei kuivin jaloon etene
eikä vesi pysy silimien takan
silti valo on sumuharson takana
sit’ei näje aina ylähällä
joskus s’on alahalla
maas poluulla ja puuj juurella
ku luottaa
uskoo ja rakastaa näköö jalakaansa alla valon
No näihän se on aina syksyysin. Oon yrittäny ajatella harmaina päivinä jotta ku puut on purottanu keltaaset lehtensä maahan, sielä se valo on ny maas.
Sitte ku kuura ja lumi tuloo valaasemahan meirän tietä, näköö jäliet ja tietää mennä omia jäläkiänsä myören sinne mistä oli lähteny.
Taas on ollu niin monen moista menua ja meininkiä jottei oo keriinny päähänsä päläkähtänysiä ajatuksiakaa panna muistihin.
Tukkani kans oon tauhkaallu ku ei meinaa luonto antaa periksi jotta nuo mun henkilökohtaaset parturikampaajat sais teherä tällä päälle jotaki. No ku moon saanu sellaasen päähänpinttymän jotta haluaasin viä täs elämäs poninhännän tästä tukastani. Sei ookkaa niin yksinkertaasta ku ei tuo vanha ottatukka meinaa kasvaa niin pitkäksi jotta ulettuus ponnariksi. Voi toki olla jottei nuo kersat pian enää mua tällääsnä kluttupäänä ilikee kattella ja pistävät istumahan parturootavaksi.
Valokuvista sen oo parahite nähäny ittekki jotta onhan tämä kuontalo melekoosen kauhia.
No ny justihin ei asialle mitää mahara, aamulla pitää mennä silimät kiinni peilin eriitte.
No, se siitä. Taas on syntymäpäiviä melekeen trusapäis ennen joulua, ei taira eres ajatella kuinka monta täs sakis on syntyny lokakuun ja joulun välis. No, kakkukaffia saaki sitte nautiskella ainaki kahareksan kertaa jos nuolle aikuusillekki kakkukaffit keitetähän. Pyöreetä ei vissihin oo kellää jotta isoja juhulia ei oo ku mukuloolla.
Itte mä aion joka aamu sanua ittelleni jotta taas tuli päivä lisää ja ei oo vieläkää aiva kaikki menny pois muistista. Jännää kuinka on alaannu ajattelemahan kiitollisella mielellä kaikkia elettyjä päiviä. Senki oon ymmärtäny jotta jos ei elämänkoulus olsi saanu niitä klohonuja ei niitä suolaasia hetkiä nyt osaasi ajatella makeena oppituntiina.
Nyt meen tästä sänkyäni kohori ja lataan tuon unikonehen taas lyöntihin jotta se puhaltaa muhun henkiä jos en itte ymmärrä hengitellä.
Kiitollisena taas tämänki päivän hetkistä ja opiista.
Erittään mukavaa ja kuulahan seesteestä syksyä teille jokahittelle.
Mairemuori