Haukkala päihitti nuoremmat ja voitti SM-kultaa Urheilu | 13.3.2024 04:00 Ilmajokisen Tero Haukkalan urakka judon SM-kisoissa tuotti parhaan tuloksen. Tatamilla oli vastassa yli kymmenen vuotta nuorempia vastustajia. Kesällä Haukkala suuntaa EM-kisoihin.
Voimajohtopylväs meni kumoon Varvenkylässä Uutiset | 6.3.2024 04:06 Varvenkylässä ja Vähävuoren alueella on tammi-helmikuussa ainakin kahdesti mennyt voimajohtopylväitä kumoon. Juttuun haastateltuja huolestuttaa se, pysyvätkö tolpat pystyssä sitten, kun virta on kytketty.
Esiintymispelosta eroon videoita tekemällä Uutiset | 6.3.2024 04:05 Avoin artikkeli Petri Wallius tekee YouTube-videoita kahdelle kanavalleen. Videoissa hän saattaa kokeilla itse rakennettua drifting-autoa tai rälläkän laikkojen kestävyyttä.
Syyhyvoiteen menekki kolminkertaistui jo vuosia sitten Uutiset | 6.3.2024 04:04 Avoin artikkeli Julkisuudessa on noussut esiin syyhyn räjähdysmäinen kasvu Suomessa. Joissakin kaupungeissa puhutaan jo epidemiasta. Ilmajoella todettiin selvä piikki vuonna 2021, sillä apteekista haettiin syyhyvoidetta kolminkertainen määrä edellisvuoteen verrattuna.
Kunnanjohtaja on voimalinja-asiassa kuulopuheitten varassa Uutiset | 6.3.2024 04:03 Ilmajoen kuntaan ei ole tullut virallista tiedotetta voimalinjan rakentamisen yhteydessä ilmenneistä ongelmista. Kunnanjohtaja toivoo rakentajalta tai sähkönsiirrosta vastaavalta yhtiöltä tietoa, miten alueen turvallisuus varmistetaan jatkossa.
Ilmajokiset hopeasijoille Vaasassa Urheilu | 6.3.2024 04:01 Noora Harju ja Veera Ketonen kilpailivat nuorten halli-SM-kisoissa Vaasassa. Molemmat tekivät halliennätyksensä.
Ympyrä sulkeutuu kanttorin uralla Uutiset | 6.3.2024 04:00 Musiikin ja evankeliumin yhdistäminen on Tuija Niemistön mielestä paras asia kanttorin työssä. Lähes 30 vuoden kanttorinuransa aikana hän on työskennellyt kanttorina eri seurakunnissa. Hän on ollut myös perustamassa Seinäjoelle Ilta Lakeudella -yhteisöä.
Kunta valitsi urakoitsijan Koskenkorvan koululle Uutiset | 28.2.2024 04:07 Suurin vuonna 2024 aloitettava rakennusinvestointi on Koskenkorvan koulu, jonka kustannukset ovat Ilmajoen kaikkien aikojen suurimmat.
Ilmajoen säveltävä ja soittava vallesmanni Uutiset | 28.2.2024 04:06 Ilmajoen nimismiehen, säveltäjän ja monipuolisen muusikon Jyri Ala-Nikkolan (1924–84) syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Ala-Nikkola aloitti aktiivisen musiikkiuransa jo 10-vuotiaana. Hän oli myös yksi Ilmajoen musiikkijuhlien käynnistäjistä.
Opiskelijaryhmä etsii ilmajokisia paluumuuttajia haastatteluihin Uutiset | 28.2.2024 04:06 Avoin artikkeli