Käytetäänkö eläkeläisiä poliittisen pelottelun polttoaineena?

Ilmajoki-lehdessä 29.7. Sdp:n kunnanvaltuutettu, Eläkkeensaajien keskusliiton edustaja kertoi puolitotuuksia ja suoranaisia virheellisyyksiä.

Riitta Kivimäki esiintyi kirjoituksessaan eläkeläisten puolustajana, mutta tarjoaa lukijoilleen enemmän pelottelua kuin oikeaa tietoa. Hän maalasi kuvan siitä, että valtio olisi hyökkäämässä eläkeläisten toimeentuloa vastaan. Kätevästi jäi kertomatta, että eläkeuudistuksen pohjana olevan ratkaisun ovat olleet sopimassa myös palkansaajien keskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava. Ammattiyhdistysliike ei siis seisonut torilla vastustamassa uudistusta, vaan istui neuvottelupöydässä tekemässä sitä.

Toisin kuin Riitta Kivimäki kirjoittaa, uudistus ei anna hallitukselle oikeutta päättää vuosittain eläkeindeksien korotuksista poliittisen mielensä mukaan. Kyse on lakiin kirjattavasta automaattisesta laskentasäännöstä, joka voi vuodesta 2030 alkaen rajoittaa maksussa olevien työeläkkeiden indeksikorotusta, jos työeläkeindeksi on kahden vuoden tarkastelussa noussut palkkakerrointa nopeammin.

Kivimäen väite indeksien muuttumisesta hallitusneuvottelujen ja kulloisenkin poliittisen vallan kauppatavaraksi on siten harhaanjohtava. Hallitus ei saa uudistuksesta mitään avointa leikkausautomaattia tai vuosittaista harkintavaltaa. Indeksirajoittimen toiminta määräytyy laissa säädetyn kaavan, ei ministerien mielialan perusteella.

Myös takuueläkkeen käyttäminen pelottelun välineenä on asiatonta. Indeksirajoitin koskee työeläkkeitä, ei takuueläkettä. Takuueläkettä tarkistetaan kansaneläkeindeksin perusteella, ja sitä korotettiin myös vuoden 2026 alussa.

Eläkeläiset ansaitsevat rehellistä tietoa, asiantuntevaa edunvalvontaa ja tuloksia. He eivät tarvitse sosialidemokraattista kauhukuvateatteria, jossa eläkeläisten todellinen huoli syötetään puoluepolitiikan polttoaineeksi. Annetaanko eläkeläisille tahallaan väärää tietoa vai kirjoitetaanko asiasta ilman, että edes itse tunnetaan uudistuksen sisältöä?

Ensimmäinen vaihtoehto olisi tietoista harhaanjohtamista. Toinen olisi eläkeläisten edunvalvojalta lähes yhtä huolestuttavaa, koska silloin voimakkaita väitteitä esitetään ilman riittävää asiantuntemusta.

Hannu Akkanen

Yleistä
Ilmajoki-lehti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Lorem ipsum

Kolmannen osapuolen evästeet

Käytämme Google Analyticsiä kerätäksemme anonyymiä informaatioa kuten sivustomme kävijämääriä ja suosituimpia sivuja. Pitämällä tämän evästeen päällä autat kehittämään verkkosivustoamme.