Kyrönjoen valloittajat

Aamupäivä Koskenkorvan koskipadolla. Kaksi miestä laskee lautan Kyrönjokeen. Salkojen väliin levittäytyy näyttävä lippu. Siinä lukee Unbrake.

Rannasta ei päästä pitkälle, kun aluksen keskisalko kaatuu. Samalla kaikki tavarat rojahtavat jokeen. Miehet onkivat omaisuutensa nopeasti takaisin kyytiin. Vähäiset ruokavarannot sekä arvokkaat kuvausvälineet pelastuvat niukin naukin. 15 metrin jälkeen matka meinaa taas tyssätä. Lautta osuu rantaan, ja siinä hötäkässä Unbrake-lippu kaatuu.

– Ei jäänyt pystyyn kuin lautta ja miehet.

Näin alkaa Christian Anjalan, 27, ja Joel Kujanpään, 28, Kyrönjoki-seikkailu perjantaina 10.7. Kaksikko on Ilmajoki-lehden lukijoille tuttu Unbrake-selviytymiskilpailun järjestäjinä (lue lisää 5.6.2024 kesälehdestä). Molemmat ovat syntyjään ilmajokisia, joskin asuvat nykyään Seinäjoella.

Miesten oman kertoman mukaan kaikki alkoi siitä, kun Kujanpään perheen metsämökin taulun takaa löytyi aarrekartta. Sen olivat jättäneet Kyrönjoen legendat, kaksikon ”esi-isät”, joiden tarina oli nyt selvitettävä.

Lautan rungoksi sahattiin tuulenkaatoja, jotka haettiin peräkärryllä metsämökin ympäristöstä. Itse alus kasattiin vasta lähtöpäivänä joenrannassa, eikä sen kantavuudesta ollut mitään varmuutta.

– Arvioimme sen mututuntumalla, mikä tietysti vähän huoletti, Kujanpää naurahtaa.

Jottei selviytyminen muuttuisi liian helpoksi, jokiseilaajat varasivat mukaan vain niukat ruokavarannot: kilo perunaa kahteen pekkaan, ja joesta oli tarkoitus nostaa kalaa.

Alkuperäisessä ruutupaperille piirretyssä suunnitelmassa luki isolla ”Koskenkorvan padon ylitys”. Koskilasku päätettiin kuitenkin jättää haaveeksi.

– Se olisi mitä todennäköisemmin murskannut lautan. Pikkuisen varjelimme omaa henkeämme, Anjala perustelee.

Verkkaista matkantekoa

Alun kaaoksen jälkeen paljastui seuraava ongelma: lautta ei liikkunut minnekään. Se vain kiersi kehää Kyrönjoen pyörteissä. Miehet olivat kuvitelleet virtauksen hoitavan etenemisen, mutta edes sauvomiseen varatut viisimetriset kepit eivät auttaneet. Ne kun eivät yltäneet pohjaan asti.

Ratkaisu löytyi lautan rakenteista. Kannen laudoituksesta irrotettiin ylimääräiset pätkät, jotka naulattiin keppien päihin. Näin saatiin melat, ja matka alkoi viimein taittua – joskin edelleen verkkaisesti.

– Päästiin edes jotenkuten eteenpäin, Anjala toteaa.

Kovia kokenut lautta vaati korjausta. Suomulan riippusillan kohdassa oleva laituri näytti sopivalta huoltopaikalta. Niinpä miehet selvittivät sen omistajan puhelinnumeron ja kysyivät lupaa rantautumiseen.

– Toiskan vanha isäntä Keijo oli aivan innoissaan tempauksestamme ja suostui oitis. Hän olisi tullut katsomaan alusta, jos olisi ollut kotosalla, Anjala kertoo.

Korjaustauon lopulla kuului yhtäkkiä poks. Laituriin kiinnitetty naru oli katkennut, ja virta meinasi viedä lautan miehistöineen. Onneksi rannalla ollut kuvaaja ehti saada aluksesta kiinni.

– Jos olisimme lähteneet lipumaan, kaikki kamat olisivat jääneet Keijon laiturille. Yritinkin siinä uida vastavirtaan ja väsyin melkein saman tien, Anjala kuvailee olosuhteita.

Nokosilla ja perunalla eteenpäin

Korjaustauon jälkeen oli hyvä vaihe koittaa kalaonnea. Joesta saatiinkin ylös hauki. Kala kuitenkin lipesi Anjalan kädestä, sukelsi veteen ja ui tiehensä.

Myös sää tarjosi oman haasteensa.

– Yhtäkkiä tuli kauhea kaatosade, ja kastuimme molemmat litimäriksi. Peuralan rannassa päästiin sitten vähän kuivattelemaan, Kujanpää muistelee.

Ilta pimeni yöksi, ja matkanteko muuttui todella hitaaksi. Noin 20 kilometrin reitistä oli jäljellä vielä pitkä pätkä. Kaksikko istui lautan eri laidoilla selät vastakkain keskisalkoon nojaten. Viluakin piti loitolla lähinnä melominen.

– En nähnyt Christianista koko aikana muuta kuin jalan, ja senkin vain oikein kurkistamalla. Ei siinä paljon jaksanut höpötellä, Kujanpää hörähtää.

– Olimme kumpikin omissa ajatuksissamme, ja meloimme vain eteenpäin, Anjala selostaa.

Jossain vaiheessa hiljaisuuden rikkoi kuorsaus.

– Jouduin nousemaan ja kurkkaamaan, missä asennossa Joel nukkuu. Se oli kyllä erittäin mielenkiintoinen asento, mutta annoin hänen jatkaa uniaan, Anjala nauraa ja kertoo ottaneensa itsekin parinkymmenen minuutin torkut.

Herätessä toiveena oli, että lautta olisi unien aikana lipunut mahdollisimman pitkälle. Matkaa oli kuitenkin kertynyt vain noin sata metriä. Aamuyöstä nälkä kasvoi niin kovaksi, että oli aika pistää perunat keittymään.

– Siinä kohtaa harmitti, että kala karkasi, Anjala myöntää.

Ei voitonriemua

Lauttamatka päättyi lauantaina aamupäivällä, noin 25 tuntia Koskenkorvan vesillelaskun jälkeen. Ensimmäiset 15–16 tuntia oli menty täysissä fiiliksissä, mutta loppua kohden nälkä, väsymys ja pieni epätoivo hiljensivät puheen. Viimeiset tunnit keskityttiin vain selviytymiseen. Onneksi kaveruksilla on takanaan jo sen verran yhteisiä koitoksia, ettei kovakaan rääkki horjuttanut yhteishenkeä.

– Kyllä tässäkin loppuun asti mentiin ystävinä, Anjala vakuuttaa.

Rantautuminen ei tuonut voitonriemua. Niin uupuneita ja nälkäisiä miehet olivat. Tunnelma ehti kuitenkin muuttua, kun pojat saivat murua rinnan alle ja unta palloon.

– Heti heräämisen jälkeen tuli sellainen fiilis, että olipa mahtavaa, että toteutimme tämän reissun, Anjala sanoo.

Pääsivätkö seikkailijat lopulta määränpäähän, ja selvisikö esi-isien arvoitus? Sitä kaksikko ei vielä suostu paljastamaan. Vastaukset saa videolta, joka ilmestyy Unbraken Youtube-kanavalle luultavasti vielä tämän kuun aikana.

Kun miehiltä kysyy, mikä yksityiskohta reissusta kerrotaan ensimmäisenä vielä vanhoillakin päivillä, Kujanpään keksii vastauksen nopeasti.

– Kun pääsimme Keijon laiturista taas liikkeelle, siinä oli niin mukava virtaus, että pääsi vain hengailemaan. Ja oli kunnon auringonpaiste, ei tarvinnut meloa ollenkaan ja pystyttiin ihan rauhassa rupattelemaan, Kujanpää muistelee.

Anjala tiivistää tilanteen ja koko matkan tärkeimmän olemuksen.

– Voisin melkein sanoa, että ystävyys. Ilman sitä tämäkin reissu olisi jäänyt tekemättä.

Kaveruksilla on mielessä jo seuraavia tempauksia. Isoimpaan he tarvitsevat yleisön apua.

– Jos saamme miljoona näyttökertaa kanavalle, seuraamme Joelin isän jalanjälkiä ja lähdemme mopoilla Afrikkaan, Anjala lupaa.