Yhteinen tavoite

Kuntaa ja paikallislehteä yhdistää yhteinen tavoite, molemmat tekevät työtä paikkakunnan hyväksi. Kummallekin on tärkeää alueen elinvoimaisuus sekä kunnallisista päätöksistä että ajankohtaisista tapahtumista kertominen.

Nykypäivän haasteena on, miten ihmiset saadaan kiinnittymään kuntaansa, kiinnostumaan paikallisista asioista ja käyttämään oman alueensa palveluita. Monelle tärkein yhteisö ei enää välttämättä löydy asuinkunnasta, vaan esimerkiksi lapsuuden kotiseudulta, työpaikalta, harrastuksista tai verkkoyhteisöistä.

Miten kunta voisi vahvistaa asukkaiden sitoutumista paikalliseen yhteisöön? Yksi vastaus löytyy aktiivisesta yhdistys- ja kylätoiminnasta. Kyläseuroihin on helppo tulla mukaan, ja niiden kautta tutustuu uusiin ihmisiin sekä pääsee tekemään oman kylän hyväksi konkreettisia asioita. Juuri tällainen yhteisöllisyys vahvistaa ihmisen suhdetta asuinseutuunsa.

Tänä vuonna paljon keskustelua ovat herättäneet kyläkoulujen kohtalo sekä alakoulujen yhdistämiset niin Koskenkorvalla kuin Ilmajoen keskustassakin. Kouluasiat ovat monelle kyläyhdistykselle keskeinen teema, ja niiden ympärille on usein saatu mukaan lapsiperheitä sekä uusia asukkaita. Toivottavasti kyläseurat säilyvät jatkossakin vahvoina toimijoina ja pystyvät paikkaamaan koulun jättämää aukkoa muulla yhteisöllisyyttä vahvistavalla toiminnalla.

Tutkimusten mukaan vahva paikallisidentiteetti hyödyttää myös paikallislehtiä. Mitä vahvemmaksi ihmiset kokevat yhteytensä asuinkuntaansa, sitä aktiivisemmin he seuraavat paikallista mediaa. Usein juuri uskollisimmat lukijat ovat myös niitä, jotka haluavat osallistua paikkakunnan kehittämiseen ja vaikuttaa sen tulevaisuuteen

Kun ajat ovat taloudellisesti haastavia, omalta lähialueelta löytyvät palvelut ja tapahtumat ovat entistä tärkeämpiä. Kesän tapahtumat tarjoavat elämyksiä, yhdessäoloa ja piristystä arkeen. Samalla ne vahvistavat tunnetta siitä, että kuulumme osaksi omaa kotiseutuamme.

Täällä meidän toimituksessamme yksi merkittävä koossa pitävä voima on asiakaspalvelukonttoristimme Sisko Korkiamäki, jolla tulee täyteen 40 työvuotta lehtemme palveluksessa. Sisko on taitava asiakaspalvelija, joka kohtaa asiakkaat aidosti välittäen. Työyhteisöömme hän on tuonut naurun helinää, positiivista energiaa ja huumoria. Lämmin kiitos Sisko tähänastisesta!