Jämerä mies Kanadasta
Voitto Albert Nyman syntyi 27.1.1930 ja kuoli 26.7.2024. Ystävät muistelevat miestä, joka ei unohtanut juuriaan ja piti yhteyttä Ilmajoelle viimeiseen asti. Musiikkijuhlien aikaan hän oli Ilmajoella tuttu näky. Moni tunsi hänet myös lahjakkaana rumpalina.
Pentti Kivimäki, Matti Penttinen, Veikko Töyli ja Reino Yrjänäinen muistelevat heinäkuussa edesmennyttä Albert Nymania, johon tutustuivat läheisesti Ilmajoen Musiikkijuhlien kenttätoimikunnan kautta.
– Albertin suosikkisana oli jämerä, jota hän viljeli eri yhteyksissä. Hän kuvaili esimerkiksi, miten jämerää on aina tulla Ilmajoelle. Sana kuvasi hyvin myös Albertia itseään. Hän oli jämerä, välitön ja positiivinen ihminen, Kivimäki luonnehtii.
Kanadaan jo 1950-luvulla muuttanut Nyman kävi Suomessa vuosittain musiikkijuhlien aikaan. Reissuilla oli mukana myös hänen vaimonsa Anne. Anne Nyman kuoli 4.8.2023.
– Albert kävi viimeisinä vuosina Suomessa yksin, kun Anne ei enää pystynyt matkustamaan. Viimeisen kerran Albert kävi Ilmajoella 7–8 vuotta sitten, Penttinen kertoo.
Nyman oli kenttätoimikunnassa hengen luoja. Hän tapasi seurata oopperan lavasteiden ja katsomon rakentamista paikan päällä.
– Sellainen sanonta oli, että juhulat ei alakaa ennen ku Albertti tuloo. Alberthan oli kenttätoimikunnan kunniajäsen, Yrjänäinen kertoo.
– Hän viipyi yleensä kuukauden ja asui Palonkortteerissa. Simo Lahti-Röyskö varusti asunnon televisiolla, radiolla, kahvinkeittimellä, puhelimella ja prepaid-liittymällä.
Nyman piti yhteyttä ystäviinsä ja muisti jokaisen kiinnostuksen kohteet.
– Kirjeissä oli aina jotain henkilökohtaista. Usein Albert liitti lehtileikkeitä kanadalaisista lehdistä. Minulle hän oli yhteen kirjeeseen koonnut uutisia Kimi Räikkösestä, koska tiesi minun seuraavan autourheilua, Töyli naurahtaa.
Miehet kuulivat Nymanista viimeisen kerran keväällä 2024.
Ikätoverit tärkeitä
Ilmajoella käydessään Nyman halusi aina tavata omanikäisiään ystäviä ja väliaikoina oli ahkera pitämään yhteyttä kirjeitse ja puhelimitse. Jussi Antila kuuli hyvän ystävänsä äänen viimeisen kerran helmikuussa.
– Lähetimme aina syntymäpäivä- ja joulukortit toisillemme. Voitto Albert oli syntynyt tammikuussa ja minä elokuussa. Viime jouluna häneltä ei tullut korttia ja siksi ajattelin soittaa hänen syntymäpäivänsä aikoihin, Antila kertoo.
Selvisi, että Nymanin voimat olivat heikenneet eikä hän jaksanut pitää yhteyttä entiseen malliin. Kuin ennakkoaavistuksena Antilalla oli ollut tarve sanoa jotain tavanomaisia jouluntoivotuksia enemmän.
– Kirjoitin hänelle joulukorttiin, miten ihailen sitä, kuinka esimerkillisiä suomalaisia he Annen kanssa olivat: he lähtivät Kanadaan ilman kielitaitoa vain oma ammattitaitonsa mukanaan ja loivat sitkeinä suomalaisina elämän uudessa maassa.
Albert Nyman oli töissä Hiabin tehtaalla työnjohtajana ja Anne Nyman työllisti itsensä ompelijana. Voitto Albert Nyman otti toisen etunimensä käyttöön käytännön syistä. Hän kertoo Ilmajoki-lehdessä julkaistussa kolumnissaan näin:
”Täällä ensimmäises työpaikas pomo sanoi, että eihän tuollaista Voitto-nimeä kukaan osaa lausua, rupea käyttämään sun toista nimeä. Sanoin OK, ja niin vaihdoin nimien paikkaa. Näin on paljon helpompi, ei tarvitse tavata sitä, kun nimeä kysytään.”
Antila ja Nyman tunsivat toisensa nuoresta asti.
– Jo kloppina olimme kavereita. Asuin Kiikkalankylässä ja Voitto Nikkolantiellä. Usein muistelimme kirjeissä ja puheluissa lapsuutta ja nuoruutta sota-aikana, kun venäläisten pommikoneet lensivät Ilmajoen yli Seinäjoen pommitusten aikaan. Ilmajokisilla oli kyllä ruokaa, mutta melkein kaikesta muusta oli puutetta. Siitä meillä riitti juttua, Antila muistelee.
Nyman halusi vaimonsa kuolinilmoitukseen saman värssyn, jonka Antila oli oman vaimonsa kuolinilmoitukseen valinnut.
– Värssyn on kirjoittanut Martti Lindqvist: ”Me lähdemme tästä elämästä, emmekä kuitenkaan lähde. Me elämme edelleen kaikessa mitä olemme tehneet. Kaikki, mitä olemme ajatelleet, sanoneet ja olleet, jää elämään ja valaisee toisten teitä. Me kuolemme, emmekä kuitenkaan kuole, vaan elämme niiden sydämessä, jotka ovat rakastaneet meitä.”
Ystävysten kirje- ja puhelinyhteys säilyi lähes loppuun asti. Antila sai vielä viime kesänä kirjeen Nymanilta, mutta kun Antila myöhemmin kesällä yritti tavoittaa Nymania puhelimitse, puheluun vastasi vain automaatti.
– Tämä jäi vaivaamaan. Yritin vielä poikani avulla tavoittaa Nymanin poikaa sähköpostilla, mutta siihen ei tullut koskaan vastausta. Myöhemmin kuulin Kivimäen Esalta, että Albert on kuollut.
Monipuolinen musiikkimies
Esa Kivimäki on Anne Nymanin veljenpoika. Hän muistaa Albert Nymanin erityisesti monipuolisena musiikkimiehenä.
– Albert oli lahjakas jazzrumpali. Muistan yhden kerran, kun olin oman yhtyeeni kanssa soittamassa Lusan hallilla. Isäni Jussi soitti siellä myös ja oli järjestänyt yllätyksen. Hän spiikkasi Albertin lavalle ja ilmoitti, että meillä on täällä Kanadasta vieraana Gene Krupan tyyliin soittava mr. Albert Nyman.
Nyman soitti myös muita instrumentteja. Hänen kuulumisiaan on julkaistu Ilmajoki-lehdessä vuosien varrella otsikolla ”Torontosta hei!” Näissä kirjoituksissaan hän muisteli, kuinka päätyi Ilmajoelle perustettuun sotilaspoikasoittokuntaan:
”Naapurin poika Lahti-Röyskön Armas ja minä mentiin kokeisiin. Soittokunnan johtaja Juho Niukkala testasi, onko pojalla musiikkikorvaa. 15 läpäisi kokeen. Myöhemmin jaettiin torvet, jotka olivat varastossa. Miehet, jotka niitä torvia olivat puhaltaneet vuosia, olivat sodassa silloin. Minä sain baritonin ja Armas trumpetin.”
Musiikkijuhlat jakoi Albert Nymanin nimeä kantavaa palkintoa vuodesta 1989. Nyman muisteli toukokuussa 2019 palkinnon taustoja näin:
”Se oli joskus Tukkijoella-oopperan aikaa, kun Krouvin pyöriän pöyrän ”miitingis” esitin, jotta musiikkielämä Ilmajoella tarvittoo kiertopalkinnon, niin kuin muiskin harrastuksis on. Jotta miksi ei kukaan oo hoitanu asiaa?”
Kunnanjohtaja Erkki Kiskola oli huumorimielellä heittänyt Nymanille, että hän toisi sieltä Kanadasta fiksun pokaalin – muttei mitään saunakiulua tai niklattua vaasia. Nyman ei ottanut tätä todesta, mutta seuraavana kesänä Kiskola tiedusteli asiaa. Lupa tällaisen pokaalin toimittamiselle tuli. Nyman kirjoitti:
”1989 oli Kolmekymmentä hopearahaa -ooppera, kun tulimma sinne ja pokaali joukos. Sain sen aikaan alan firmas Ontarion tammen osista, musiikkiaiheiset ”helat” ja kilvet nimiä varten kymmeneksi vuoreksi. Samalla teetettiin myös pienoispalkinto voittajalle ja näin sitä on jatkettu tähän asti. Aikoinaan totesimma, että tälläästä ”pystiä” ei oo ku yks mailmas ja se on Ilimajoella.”
Ensimmäisenä palkinnon sai musiikkineuvos Lasse Lintala. Ilmajoen Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Sari Hanka lähetti lehdelle listan palkituista. Lintalan jälkeen palkinnon ovat saaneet Lasse Peltonen, Arto Risku, Erkki Rajamäki, Risto Oja-Lipasti, Sinikka Pekkanen, Ilkan miehet, Marit ja Mikot, Ilmajoen soittokunta, Ahonkylän flikat, Marjut Vuorento, Tarja Viita-aho, Janne Toivonen, Matti Ala-Välkkillä, Pohjanmaan laulukoulu, Timo Kosonen, Mari Taivalmaa, Musiikkijuhlien oopperakuoro, Annina Köykkä- lapsikuorolaisesta aikuiskuoroon eli pitkäaikainen kuorolainen, Seppo Pirilä (pitkäaikanen kenttätoimikuntalainen), Raimo Kupiainen, Atso Almila, Ilmajoen oppaat, Kenttätoimikunta, Heikki Mäkynen (pitkäaikainen näyttämömestari), Tommi Niskala (kuoronjohtaja) ja Musakat. Viimeinen palkittu oli kapellimestari Jorma Panula, jolle pysti lopullisesti luovutettiin.
