Juhlahumua

Ilmajoki-opisto täyttää kuluvana vuonna 60 vuotta. Rehellisyyden nimissä olisin voinut kuvitella paikallisen kansalaisopiston historian ulottuvan vieläkin pidemmälle, mutta komea luku on tämäkin. Kansalaisopistojen tausta on isojen kaupunkien työväenopistoissa 1900-luvun alussa, mutta 1960-luvulla matkalla muovaantunut oppimisverkosto levisi myös maaseutupitäjiin. Viime vuosituhannen loppupuoli oli kansalaisopistojen kultakautta, ja parhaimmillaan näitä on ollut Suomessa 279 kappaletta.

Vertailukohtana mainittakoon, että naapuripitäjistä Seinäjoen kansalaisopiston toiminta käynnistyi 1945 ja Kurikan 1965. Laihialla samat palvelut tuottaa puolestaan Vaasan kansalaisopisto Alma, joka pohjautuu vuonna 1907 perustettuun Vaasan työväenopistoon.

Käsitteellisesti kansalaisopisto ja kansanopisto menevät helposti sekaisin. Molemmat operoivat vapaan sivistystyön kentällä, mutta opetuksen luonteessa ja tavoitteissa on selviä eroja. Kansalaisopistot ovat tyypillisesti kunnan ylläpitämiä, kun kansanopistojen taustalla on usein aatteellinen yhdistys, säätiö tai kristillinen järjestö. Omassa pitäjässämme Ilmajoki-opisto on kansalaisopisto ja Etelä-Pohjanmaan Opisto kansanopisto, jota ylläpitää Korpisaaren säätiö.

Vuonna 1927 kansalais- ja työväenopistot tulivat valtionavun piiriin ja vakiintuivat samalla kiinteäksi osaksi suomalaista koulutusjärjestelmää. Tänäkin päivänä valtiolta saatava tuki on olennaista sen kannalta, että kurssimaksut saadaan pidettyä kohtuullisina. Valtion menojen leikkauspaineet ulottuvat kuitenkin myös vapaaseen sivistystyöhön, joten aiempia käytäntöjä ei voi pitää enää kiveen hakattuina nykypäivän maailmassa.

Olen asunut elämäni aikana Seinäjoen, Vaasan ja Helsingin kaupungeissa sekä Ilmajoen kunnassa. Jokaisessa paikassa olen hakeutunut mukaan kansalaisopiston kursseille. Vuosien varrella oppia on tarttunut ainakin musiikin, kielten, liikunnan ja valokuvauksen parista. Tänäkin lukuvuotena olin aikeissa ilmoittautua Ilmajoki-opiston järjestämälle espanjan kielen jatkokurssille, mutta aivan loppumetreillä päätin toisin.

Ilmajoella kansalaisopiston toimintaa järjestetään monissa eri kylissä, mikä tuo näihin elinvoiman pilkahduksia ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tälle missiolle on varmasti jatkossakin kysyntää, kun keskittämishengessä palvelut pikemminkin tuppaavat karkaamaan kauemmas.