Kansanedustajan kesäterveiset

Noin vuosi sitten kirjoittaessani tähän samaan sanomalehteen, olivat kokoomuksen, perussuomalaisten, RKP:n ja kristillisdemokraattien välillä käytävät hallitusneuvottelut vielä kesken. Lopulta sopu syntyi ja tasavallan presidentti nimitti tiistaina 20. kesäkuuta 2023 pääministeri Petteri Orpon hallituksen, joka on itsenäisen Suomen 77. hallitus. Hallitusohjelman nimeksi tuli vahva ja välittävä Suomi. Sen mukaan varmistamme poliisin riittävät resurssit, parannamme oikeusketjun toimivuutta sekä turvaamme huoltovarmuuden ja puhtaan kotimaisen ruuantuotannon. Hallitusohjelmamme linjaa, että Suomi huolehtii kansalaistensa turvallisuudesta kotona, kaduilla ja rajoilla. Erityisesti rajaturvallisuus onkin työllistänyt viime vuoden lopulta lähtien hallitusta huomattavasti. Hallitusohjelman kirjaus on otettu tosissaan.

Vuoden aikana on tapahtunut monenmoista. Kaiken tiivistäminen kolmeen tuhanteen merkkiin on silkka mahdottomuus, joten näissä kesäterveisissä keskityn valikoiden pääasiassa lähimenneisyyteen.

Kansanedustajan toimi ei ole vain Helsingissä istumista. Kävin kevään 2024 aikana työtehtävissä sekä muualla Euroopassa että valtameren toisella puolella. Eduskunnan puolustusvaliokunta vieraili huhtikuussa Yhdysvalloissa. Samaisen kuun alkupuolella osallistuin valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston matkalle Irlantiin. Irlannin vierailun tarkoituksena oli tutustua maan talouden tilanteeseen ja näkymiin sekä etenkin elintarvikkeiden vienninedistämiseen. Ilmajoella asuvat ymmärtävät aiheen tärkeyden varmasti hyvin. Tapasimme Dublinissa elinkeinoelämää, poliitikkoja ja muita tahoja. Yhdysvaltain Washingtonissa luvassa oli poliitikko- ja virkamiestapaamisia. Virginian Norfolkissa tutustuimme NATO:n johtoportaisiin. Osavaltion pääkaupungissa Richmondissa valiokunta perehtyi kansalliskaartin toimintaan. Toiselta opintomatkalta jäi käteen mieluisa viesti: Atlantin toisella puolen Suomen Puolustusvoimia arvostetaan.

Toukokuussa matkustelutahti hellitti ja sain keskittyä tehtävien hoitamiseen Helsingissä. Erilaiset kokoukset, tapaamiset ja täysistunnot täyttivät kalenterini. Näiden lisäksi jätin tuolloin ministerille kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelin Euroopan unionin ajoneuvojen kiertotalousasetuksen eli niin sanotun romutusasetuksen vaikutuksista omaisuudensuojaan. Omaisuudensuoja on perus- ja ihmisoikeus. Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan taas on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Esityksiin tähän oikeuteen kajoamisesta tai sen rajaamisesta ei tule suhtautua välinpitämättömästi.

Olen kuluvalla kaudella jatkanut myös vuonna 2020 alkanutta työtäni Euroopan unionin lyijyasetuksen voimaantulon estämiseksi. Esityksessä halutaan rajoittaa aiempien jo hyväksyttyjen toimien lisäksi myös lyijystä valmistettuja luoteja, hauleja ja kalastuspainoja. Asetuksen hyväksyminen sellaisenaan vaarantaisi merkittävällä tavalla ampumaharrastuksen sekä heikentäisi reserviläisten toimintaedellytyksiä ja aiheuttaisi poliisille valtavat kustannukset suojavarusteiden uusimisen takia. Olen matkoillani ja Suomessa tavatessani useiden eri EU-maiden edustajia seikkaperäisesti esittänyt huoleni asetuksesta. Viimeisimpänä sain yhteyden Hollantiin Nato-upseerin kautta Yhdysvaltojen matkan aikana.

Tähän loppuun haluaisin vielä muistuttaa ilmajokisia äänestämään europarlamenttivaaleissa sunnuntaina 9.6.2024, ellet ole jo ennakkoon äänestänyt.

Juha Mäenpää
Kansanedustaja (ps.), Ilmajoki