Muistoja Lääkintävarikolta
Varikolla oli kaksi lampea, iso ja pieni lampi. Ne olivat asuntoalueen puistossa, jossa oli myös piikkilanka-aidassa portti varastoalueelle. Ison lammen vieressä oli palovaja. Pieni punainen rakennus, jossa säilytettiin palokalustoa. Vajan edessä oli vielä 1950-luvun alussa
eversti Vallaksen mehiläiskopperot. Niiden ympärillä pörräsi vuosikausia eksyksissä lennelleet mehiläiset siperianhernepensaiden takana.
Aukeamalle näkyivät myös herukkapensaat, jotka oli kristillisesti jaettu Yli-Rajalan ja Laineen kesken. Palovajan takana oli Oskari Eriksonin ryytimaa, jossa hän oli kasvatellut porkkanoita ja herneitä. Ison lammen kylkeen oli vääpeli Aarne Kelkka kyhännyt porrasaskelmat, joista hän joskus kesäisin kävi pulahtamassa uimaan. Vesi oli kylmää, sillä lammen pohjassa oli lähde ja siksi lammessa viihtyivät myös ruutanat.
Lähituntumassa kasvoi suuri kuusi, jonka oksille minä ja Laineen Mauno rakensimme piilomajan. Oli myös pieni aukio, jossa hypittiin korkeutta. Telineet oli rakennettu varikon puusepän verstaalla, ja sieltä oli tuotu kuorma sahajauhoja pehmikkeeksi. Minulla oli kuusen rungosta karsittu keppi, jonka varassa ylitin vasenkätisesti kaksi ja puoli metriä. Ylivainion Maunolla oli kai jostain lainattu parempi seiväs, jolla hän ylitti jo kolmen metrin korkeuksia. Veljeksistä vanhempi, Rainer, oli saanut pestin vartiomieheksi. Hän kierteli varastoalueella konepistooli rinnalla roikkuen ja herätti meissä pojissa kunnioitusta. Varikon vesihuollosta vastasi vanha jääkäri Ylivainio, joka nouti vedet Kalliosalosta talvisin reellä ja kesäisin kärrypelillä.
Talvisin ison lammen jää aurattiin lumesta ja siellä järjestettiin jääpallo- ja kiekko-otteluita. Kiekkomailatkin oli tehty puusepän verstaalla ja samoin maalipömpelit. Liigajoukkueita taisi olla kolme. Varikon vihreät siellä pelasi paria muuta joukkuetta vastaan, niiden nimiä en enää muista. Talvi-iltaisin jäältä kuului maalikoppien kolahdukset, luistimien krahina ja poikien kinastelu. Kännyköitä meillä ei ollut. Ainakin minulta jäivät läksyt lukematta ja enemmän käytin aikaa Heiskasen tähtitieteen ja ranskan kielen parissa. Lyhyessä ajassa hallitsin jo tärkeimmät lauseet, niin kuin esimerkiksi je t´aime ja c´est la vie. Vaan ne, joita varten näin tämän vaivan, juoksivat karkuun, kun vaan näkivät minut.
Jokin vuosi sitten olin mukana varikon 70-vuotisjuhlassa vaimoni Arjan ja poikani Juhan kanssa. Sain tilaisuuden päästä näkemään myös vanhaa asuntoaluetta, jossa entinen kotitalo värjötteli yksinäisyydessään. Kotipihaa ympäröivät hopeapajut ja kaksi korkeaa kuusta olivat kadonneet, samoin ruusupensas, jonka isä oli tuonut mukanaan jostakin etelästä. Eivät enää kukkineet kultapallot ikkunoiden edessä ja peipon pesä oli kadonnut pihakoivusta.
Esikuntarakennuksen vieressä oli aikoinaan varikon yhteissauna ja sen takana vääpeli Kelkan maakellari. Nyt paikalla näytti olevan rivitalo. Puiset ulkovessat olivat kadonneet nekin. Aikoinaan sorateiden varsilla oli siellä täällä punaisia palotynnyreitä ja niiden vieressä teline toisesta päästään litistettyjä sankoja. Taitaisivat nykypäivän asukit kokea kulttuurishokin, jos joutuisivat asumaan tuolla nuoruudesta niin tutulla alueella. Minun kokemukseni oli tempus fugit, haikea nostalgia.
Tarmo Yli-Rajala
kirjailija, YTL
Kirjoittaja asui Ilmajoella 1949–1959