Vuodeosastojen säilymisestä sittenkin pientä toivonkipinää
Vuodeosastot palvelevat eniten vanhuksia, mutta myös nuoria, jotka tarvitsevat vaativampaa perustason hoitoa. Ilman vuodeosastoa sosiaali- ja terveyskeskus muuttuu sote-asemaksi palveluiltaan, jos ei heti, niin lähivuosina.
Palveluntarve pitäisi olla päätöksenteossa tärkein perustelu, mutta nyt se on unohdettu ja lähdetty suunnittelemaan lähes 100 prosentin täyttöasteella olevien vuodeosastojen lakkauttamista. Laaja vuodeosastoverkko tarvitaan turvaamaan hoitoketjuja ja varmasti lopulta ymmärretään, että hoito niissä on tehokkaampaa, inhimillisempää ja edullisempaa kuin Seinäjoelle keskitetyssä yksikössä tai erikoissairaanhoidon osastolla. Täytyy myös ottaa huomioon, että meiltä puuttuu tai on hyvin puutteellinen julkinen liikenne ja senkin takia peruspalvelut on saatava läheltä, kohtuullisen matkan päästä.
Kotisairaala ja digipalvelut eivät ole vastaus kaikkeen. Jo nyt tilanne kotihoidossa on epäinhimillisen kiireinen niin työntekijöille kuin asiakkaillekin ja se tulee ikäihmisten määrän kasvaessa vain pahenemaan. Henkilöstön jaksamista ja hyvinvointia pitää arvostaa, ei voi kuvitella, että tehostetaan entisestään, että kyllä kutsumusammatissa olevat hoitajat venyvät, kun vaaditaan.
Ammattitaidolla ja sydämellä työskentelevälle henkilökunnalle tämä soteuudistuksen alkuaika on ollut varmasti raskasta. Olemme yhtä hyvinvointialuetta, mutta henkilökuntaakaan ei voi pompottaa pitkin maakuntaamme. On otettava huomioon, että jollain voi olla lapsia tai vaikka ikäihminen huolehdittavanaan ja pitkä työmatka on ylitsepääsemätön paikka.
Mietin myös yöaikaan töitä tekeviä kotihoidon työntekijöitä, käsittääkseni hekin sahaavat maantietä edestakaisin paikkakunnalta toiselle aivan kohtuuttomia matkoja. Vuodeosastojen lakkauttamisen myötä yöaikaiset hälytystehtävät tulevat lisääntymään, koska kotona pärjäämättömien ikäihmisten määrä kotihoidon asiakkaina lisääntyisi. Tuossa ei ole mitään tolkkua ja taloudellista se ei ole – ja mikä hirveintä, silloin kestää apuun pääseminen liian pitkään. Kynnys soittaa ambulanssi kasvaa niin hoitajan vastuun näkökulmasta kuin ikäihmisellä itselläänkin.
Kun soteuudistusta laitettiin alueilla käytäntöön, puhuttiin ensihoidon vahvistuvan, mutta nyt kuulemme vain heillekin kohdistetuista säästöpaineista. Ei tällä menolla vahvistu perustaso, ennaltaehkäisy eikä ensihoito, eikä lopulta mikään mitä luvattiin.
Toivon aluevaltuutetuilta yhteistyökykyä vuodeosastojen säilymiseksi, tämä uusi mahdollisuus ei tullut sattumalta eikä turhaan, nyt on näytön paikka!
Helena Rahkola
Ilmajoen kunnanhallituksen 2. vpj. (ps.)
Aluevaltuustossa perussuomalaisten 1. varavaltuutettu