ILMESTYMISPÄIVÄT

ke 17.12. / vk 52 ei lehteä / ke 31.12. / to 8.1.

Vuosi yrittäjänä

Autot ja työkoneet tulevat kuntoon nykyisin myös Luomantiellä.

Kai Iso-Tuisku
Kai Iso-Tuisku on kotiutunut perheensä kanssa Luoman kylään, josta löytyi sopivat tilat oman yrityksen toiminnalle. (kuva: Tuomo Hämäläinen)

Auto- ja konehuolto Iso-Tuisku merkittiin yritysrekisteriin 29.11.2024, joten tulevana lauantaina Kai Iso-Tuisku saa viettää oman firmansa yksivuotisjuhlia. Yrittäjyys ehti kuplia miehen mielessä jo pidempään, kun palkkatöiden ohessa tehdyt korjaushommat alkoivat vähitellen vallata kalenteria. Lisäksi pohjoiseen suuntautuneet pitkät työmatkat nakersivat aikaa omalta perheeltä.

– Olen työskennellyt aiemmin isoissa firmoissa raskaan kaluston mekaanikkona. Suurin työnantaja on ollut Suomen Maa-autot, joka toimii kaivos- ja maansiirtoalalla. Kun pohjoisessa kuusi vuotta kulki ja ajoi samalla valtavasti kilometrejä, niin ajattelin, että rupean tekemään jotain kotona, Iso-Tuisku kertoo taustoistaan.

Perhe onnistui löytämään maaliskuussa Luomantieltä kodin, jonka yhteydessä on sopivaa hallitilaa erilaisten ajoneuvojen huoltotoimille.

– Tätä ennen tein remontteja isäni hallissa Harjunmäessä. Olen haaveillut siitä, että oma työpaikka olisi omalla pihalla, mikä onkin nyt toteutunut, mies toteaa tyytyväisenä.

Iso-Tuiskun saamista toimeksiannoista pyöreästi 80 prosenttia liittyy henkilöautojen huoltoihin ja loppuosa esimerkiksi traktoreiden ja kaivinkoneiden korjauksiin.

– Talon takana on isompi hallitila ja suunnitelmissa on, että ensi keväänä sitä ruvetaan remontoimaan. Siinä olisi sitten parisataa neliötä raskaamman kaluston huoltoihin, yrittäjä kertoo visioistaan.

Kotona opittua

Kai Iso-Tuiskun osaaminen autojen ja työkoneiden korjaamiseen kumpuaa jo lapsuudesta. Hänen isänsä on tehnyt vastaavaa hommaa, joten oppi meni nuorena perille.

– Joskus 10-vuotiaana olen varmasti ollut jo isän kanssa hallissa purkamassa ja kasaamassa moottoria, mies muistelee.

Iso-Tuisku sanoo, että hän tekee kaikenlaisia huoltoja pienemmistä öljynvaihdoista isompiin moottori- ja vaihteistoremontteihin. Luomantiellä onnistuvat myös hitsaustyöt.

– Itselläni on huoltoauto, joten voin käydä myös työmailla huoltamassa ja korjaamassa, yrittäjä kertoo.

Oman firman tekemistä investoinneista kulkuneuvojen vikoja paikantavat diagnostiikkalaitteet ovat olleet suurin yksittäinen kuluerä. Iso-Tuisku on saanut työssään huomata myös autojen sähköistymisen.

– Maaseudun autokanta on todella laaja, siinä on laidasta laitaan ja hommat jakaantuvat paljon. On viikkoja, jolloin kolme päivää hitsataan ruostevaurioita ja loppuaika tutkitaan uuden hybridin vikoja, hän antaa esimerkin.

Puoliso apuna

Iso-Tuiskun mukaan asiakkaat ovat alkaneet löytää Luomantien uuden palvelun. Puskaradio on välittänyt eteenpäin myönteistä sanomaa.

– Kuukausi kuukaudelta on huomannut kehityksen asiakasvirrassa. Myös alkupään asiakkaat ovat pysyneet, mikä on hieno asia. Olen iloinen jokaisesta kävijästä ja mukaan mahtuu vielä hyvin, yrittäjä sanoo.

Iso-Tuisku kertoo työskentelevänsä mielellään normaalien työaikojen puitteissa, mutta kiireellisissä tapauksissa hän voi joustaa tästä periaatteesta. Firman hallintoasiat ovat puolestaan Janette-puolison vastuulla.

– Hän vastaa kirjanpidosta, laskutuksista ja muista paperitöistä. Se tässä on yllättänyt, kuinka paljon yrityksen paperitöihin kuluu lopulta aikaa, mies miettii.

Iso-Tuisku on aiemmin kouluttautunut Ilmajoentien Sedulla maaseutuyrittäjäksi. Harjunmäen maatilalla sukupolvenvaihdos ei ole vielä ajankohtainen, mutta tulevaisuudessa mies on valmis jatkamaan tilanpitoa kotitilallaan.

Yleistä
Ilmajoki-lehti

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.

Välttämättömät evästeet

Lorem ipsum

Kolmannen osapuolen evästeet

Käytämme Google Analyticsiä kerätäksemme anonyymiä informaatioa kuten sivustomme kävijämääriä ja suosituimpia sivuja. Pitämällä tämän evästeen päällä autat kehittämään verkkosivustoamme.